Elokuun ensimmäisenä aamuna puoli seitsemän aikaan lähdimme kahdella autolla, seitsemän hengen voimin ajamaan kohti pohjoista. Muut kaksi olivat jo aiemmin ajelleet osan matkaa kohti määränpäätä. Illalla majoituimme koko porukalla Saariselän Tunturihotelliin.
Tukevan aamiaisen jälkeen siirryimme odottavin mielin Kiilopäälle, josta kuuden päivän vaelluksemme lähti. Ensimmäisen vaelluspäivän alku oli melko kivinen, mutta Suomunlatvan laavun jälkeen polku parani ja saavuimme Suomunruoktun autiotuvalle iltapäivällä. Telttojen pystytyksen jälkeen pääsimme kukin ruuanlaittoon. Illan mittaan tuvan ympäristöön tuli toista kymmentä telttaa, mutta alueen ollessa laaja, sai jokainen nukkua vain puron solinaa kuunnellen.
Aamulla oli teltat purettu, aamiaiset syöty ja rinkat pakattu jo yhdeksän aikoihin ja suuntasimme kulkumme kohti Tuiskukurun tupaa. Alkumatka oli leveää mönkkäriuraa, joka muuttui pieneksi poluksi käännyttäessä Salolammen laavun kautta menevälle reitille. Laavun jälkeen alkoi ensimmäinen tiukempi nousu seuraten Vintiläojaa, mutta sopivasti tauottaen se meni kaikilta mukavasti. Tuiskukurulla osa porukasta yöpyi autiotuvassa.
Viikon lyhyimmällä etapilla Luirojärvelle vaelsimme Ampupäiden eteläreunaa seuraten ja lopuksi Luirojoen yli kahlaten. Perillä odotti sauna, jonka siivouksen ja lämmityksen jälkeen pääsimme saunomaan. Yöksi osa porukasta päätti yöpyä vasta remontoidussa tuvassa.
Aamulla jätimme teltat ja rinkat Luirolle, kun lähdimme huiputtamaan Sodankylän korkeinta tunturia, Sokostia (718 m). Nousua kertyi kuuden kilometrin matkalla 430 metriä kierrettäessä Jaurutuskurun kautta. Paluumatkan tulimme kilometriä lyhyempää, mutta vaativampaa reittiä.
Toiseksi viimeisen, koko vaelluksen pisimmän vaelluksen aloitimme jo aamukahdeksalta. Aamu alkoi aluksi Luirojärven länsirantaa seuraten ja sitten suunnaten Vasanlyömäpäiden ja Joukhaispään väliseen kuruun. Siellä ihmettelimme Livikönlampia. Nuo lumien sulamisesta vetensä saavat, tähän aikaan kesää jo suurelta osin kuivat, yhden ruskeahiekkaisen ja pääosin mustakivisten lampien äärellä oli mukava pitää evästaukoa. Kurun yläosan vedenjakajan jälkeen seurasimme Vasanlyömäpäänojan sivuhaaraa pääuomalle. Sitä seuraten tulimme Palovanganjoelle. Muutama sata metriä ennen joen yhtymistä Suomujokeen jätimme rinkat ja menimme ihailemaan koskea. Palovanganjoen yli oli kuitenkin päästävä, joten palasimme rinkoille. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme sopivan, kaatuneen kelon turvaaman ylityspaikan voimakkaasta virrasta. Suomujokea seuraten saavuimme Lankojärven eteläpuolella olevalle kahlaamolle. Voimakas, reilusti yli polven noussut virta toi haastetta, mutta samalla viilensi rasittuneita jalkoja.
Viimeinen maastoyöpyminen Lankojärven tuvalla meni jo rutiinilla. Aikaisen herätyksen jälkeen suuntasimme kohti Rautuojaa, jota seurasimme Rautulammen tuvalle, jossa kevensimme rinkkoja syömällä, varautuen viimeiseen kovaan ponnistukseen, Kiilopään ylitykseen. Kiilopään rinteellä otimme viimeiset maisemakuvat. Illalla maistui poronkäristys Kiepissä ja uni maittoi Tunturihotellin lakanoiden välissä.
Koko vaellusretkeämme suosivat parhaat mahdolliset retkisäät. Viikon ainoat sadekuurot osuivat yöaikaan tai ollessamme tuvalla. Vaikka kaksi viimeistä päivää olivat pitkiä ja Sokostin huiputus raskas, selviytyi koko meidän 35 – 75 vuotias ryhmämme iloisella mielellä koko lähes 90 km vaelluksen upeasti. Suuresta ikäerosta huolimatta oli ryhmä yhtenäinen ja samanlaisella ajatuksella liikkeellä. Hauskaa oli kaikilla. Uutta opittiin joka päivä. Hyvät niksit jaettiin ja uusia keksittiin. Muutama jo ilmoittautui ensi kesän vaellukselle.